Työelämän ytimessä -kiertue päättyi Tampereella kiinnostaviin keskusteluihin

22.4.2024

Tradenomien vuosittainen Työelämän ytimessä -kiertue järjestettiin keväällä 2024 seitsemällä paikkakunnalla. Kiertueen tapahtumissa käsiteltiin tällä kertaa työaikaan liittyviä aiheita, kuten liukuvaa työaikaa, työn tauottamista, vapaiden pitämistä ja harmaata työtä.

MISTÄ Työelämän ytimessä -TILAISUUKSISSA PUHUTTIIN?

Kollaasi Tradenomien Työelämän ytimessä -tilaisuuksista.

Kollaasi Tradenomien Työelämän ytimessä -tilaisuuksista.

Työelämän ytimessä -kiertueen viimeinen tapahtuma järjestettiin Tampereella 18.4. Osallistujat saapuivat jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista Finlayson Meetingsin valoisaan aulaan, josta siirryttiin tapahtumalle varattuun tilaan. Ennen varsinaisen ohjelman alkamista jäsenet saivat hakea päivällistä. 

Tapahtuma alkoi Tampereen aluetoiminnan lyhyellä esittäytymisellä ja jatkui erityisasiantuntijamme Harri Westerlundin puheenvuorolla, jossa käsiteltiin työajan eri muotoja, työaikalain ja työ- ja virkaehtosopimusten eroja sekä harmaata työtä. Työajasta keskusteltiin Harrin alustuksen jälkeen pienryhmissä, joissa syntyi keskustelua muun muassa työpaikkojen erilaisista käytännöistä työajan suhteen.

Ryhmätehtävän jälkeen Harri siirtyi kuormittumista koskeviin aiheisiin. Kuormittumisen yhteydessä puhuttiin kuormittumista ehkäisevistä asioista, kuten työn tauottamisesta, vapaa-ajasta, oikeudesta olla tavoittamattomissa ja Tradenomien ehdotuksista jaksamisen haasteiden ratkaisemiseksi. Alustuksen jälkeen ryhmät saivat käsitellä aihetta keskenään. Keskusteluissa nousi esiin paljon erilaisia käytäntöjä tauottamisessa ja kuormittumisen ennaltaehkäisyssä.

Tilaisuuden lopussa Harri keräsi palautetta tapahtumasta. Osallistujat pitivät aiheista ja kokivat, että tilaisuuteen oli matala kynnys osallistua.

Haluamme kiittää kaikkia Tampereen ja muiden paikkakuntien Työelämän ytimessä -tilaisuuksien osallistujia!